20000 km Aygolla täyteen (3.2.2010)

Tehdäänpä tästäkin päiväkirjamerkintä tänne, kun Aygon mittariin pyörähti 20000 km.



Tankkaustietojen pohjalta voidaan todentaa, että ensimmäisen kerran tankkasin 27.3.2009 ja silloin mittarissa oli 2444 km. Ajoa on tullut siis keskimäärin 62 km päivää kohden. Ihan kunnitoitettava määrä, kun se on lähinnä tätä Nakertajan ja keskustan välistä pörräämistä, siis vajaa 5 kilometriä suuntaansa.

Ensimmäisen ja viimeisimmän tankkauksen välillä keskikulutus on ollut 5,9 l/100km ja kilometriä kohden polttoainekuluja on tullut 7,8 senttiä. Lisäksi on vakuutusmaksut ja ajoneuvoverot sekä yksi huolto, johon meni 227 euroa. Ajoneuvoveroa muuten tulee uudistuksen jälkeen 49,27 euroa vuodessa. Äkkiseltään suurinpiirten laskien kokonaiskilometrikustannukset tulevat meillä olemaan noin 10 senttiä kilometrille. Pitääpä tarkistaa nuo vakuutuksetkin, niin saadaan tarkat kilometrihinnat tälle autolle :)

Takuuta ei ole tarvinnut hyödyntää, koska mitään vikaa ei ole ilmennyt. Reilu vuosihan sitä toki on vielä jäljellä. Ensimmäinen katsastuskin on ajankohtainen vasta reilun vuoden päästä.


 

Uusimmat jutut


Jaa |