Mikä media, mikä foorumi? (21.2.2010)

Hieman hiljaiseloa näin pahimman talven aikaan ollut täällä, mutta se taas johtuu muista aktiviteeteistä sekä hyvin ongelmattomasta autoilusta. Aygo on kestänyt talven ongelmitta ja oikeastaan aika mallikkaasti. Pakkasten vuoksi Saabin kimppuun ei ole tehnyt mieli. Kyllä sitä ehtii vielä.

Niin, niistä muista aktiviteeteistä. On tullu tuota yleisurheilu harrastettua joskus nuorempana ja nyt sitten uudestaan ja niin vain kävi, että kilpakumppani Jyväskylästä kiinnitti huomiota Saab-klubin paitaani ja siitä se juttu sitten lähti sujumaan. Kaverilla oli entisöinnin alla 70-luvun Saab 99.

Olen myös miettinyt näitä nettifoorumeita (jo ihan työksenikin) ja kun itse tykkään kirjoitella, niin kokeilen kaikenlaista, eri alustoja ja sen semmoista. Nämä Saab-jutut olen siirtänyt Saab-foorumilta tänne omille nettisivuilleni, jossa saan olla ihan oma itteni kaikessa amatöörimäisyydessääni. Facebookissa heitän Saab- ja urheiluläppää myös, mutta nyt päätin sitten alkaa twittaamaan nuo urheilukuuluimiset Twitteriin. Jos se nyt jotakuta kiinnostaa, niin tuoltapa löytyy: http://twitter.com/jariha

No mutta, kun pakkaset helpottaa, niin eiköhän täältä ala taas Saab-kuulumisiakin pukkaamaan :)


 

Uusimmat jutut


Jaa |