Uudehkoa autoa ostamassa (8.5.2010)

Olen nyt kierrellyt Kajaanin autoliikkeet ja vähän jokaisesta on tarjousta pyydetty joko uudesta tai uudehkosta Polo-Golf -kokoluokan autosta. Äidillenihän tässä autoa etsitään. Luulin, että näillä olisi reilujakin käteisalennuksia, vai mistähän ne legendat ovat peräisin? Vai, enkä minä vain osaa tingata?

Tuommoisessa 16 000 euron hintapyynnissä on sellainen tonnin verran ilmaa. Mutta ei enempää. Yksityiseltä kun ostaa, niin voi saada vielä toisen tonnin hyvää. Mutta sitten häviää takuussa. Käytetyillekin, siis noin kolme vuotiaille, liikkeet myöntävät 6 kuukauden - 2 vuoden takuita.

Mutta yllättävän vaikeata se tuo auton ostaminen on. Oli sitten kyse uudehkosta tai vanhasta autosta. Etenkin, jos tietää mitä haluaa. Nimittäin silloin tarjontaa ei yllättäen olekaan, ainakaan näillä lähikylillä.

Ja jos uuden ostais toivomillaan varusteilla ja värillä, niin 6-10 viikkoa pahimmillaan joutuis odotettelemaan. Ja listahintaan tulisi lisiä jopa 2000 euron verran eli toimituskulut, talvirenkaat, metalliväri ja lohkolämmitin vähintään. Niin ja sitten se vetokoukku, jonka hinnaksi yksi liike laski yli 500 euroa.

Tämän nyt kerron vain tiedoksi teille, jos satutte vastaavaan tilanteeseen, jotta ymmärtäisitte todelliset kustannukset ja jotta ymmärtäisitte oikein nämä legendat esim. rajuista käteisalennuksista.

Ai niin, Delta-auto lupaa edelleen vähintään 2000 euron hyvityksen katsastetusta ja kunnossa olevasta vaihtoautosta. Tiedäpä, miten arvokkaaksi tuo vast'ikään tekemäni Fiesta hankinta vielä käy. Nimittäin kuulemani mukaan, käteisalennus ei ole ollenkaan tuota luokkaa heillä.


 

Uusimmat jutut


Jaa |