Tuulilasin vertailutesti (2.9.2010)

Pakkohan se oli uusi Tuulilasi-lehti hyllystä nostaa tarkastettavaksi, kun Aygo komeili kannessa. Vertailutestiin oli otettu mukaan "Suomen halvimmat autot". Ounastelin rankkaa krittiikkiä, arvaten toimittajien asenteen pikkuautoja kohtaan, mutta kurkistin kuitenkin lopputuloksia. Aygohan sijoittui komeasti toiseksi, joten päätin ostaa lehden tarkempaa tutustumista varten.

Eipä ole toimittaja osannut Aygon hyvyyttä sanoiksi ja pisteiksi silti kuvata. Ei Aygoa nyt pahasti haukutakaan, mutta korostetaan kuitenkin sellaisia asioita kuin että "Aygon takajousitus ei kanna kuormaa". Mutta ei sanakaan esimerkiksi ajamisen ilosta, helppoudesta ja sellaisista arkipäivän tärkeistä ominaisuuksista.

Ja sitten tuo vertailun voittaja, Dacia. Voittaa kyllä ansaitusti tilapisteissä, mutta saa esimerkiksi kulutuspisteitä kasaan jopa 60% maksimista, vaikka lukemat on kuin vanhalla Saabilla ikään. Mietipä, esimerkiksi kaupunkikulutus on 50% suurempi kuin Aygolla ja silti se saa siitä pisteitä. On se niin väärin. Ehkä se on jollekin merkityksetöntä. Aygon puolesta siis puhuu polttoainekulut ja huoltohinnat, mutta kun Dacia saa niistä lähes samat pisteet, niin merkityksetöntähän se tuntuu olevan. Aygon ajettavuuttakin ansaitusti kehutaan, mutta Dacia vie silti pistepotin sieltäkin.

Mutta joo, vähän mitäänsanomaton oli tekstisisältö. Eipä sen perusteella paljon houkuttais Aygoa koeajolla käyttää. Meidät se kyllä hurmasti silloin heti kerrasta.

Tässäpä kuva liki puolentoista vuoden takaa, kun Aygo oli meillä koeajolla...


 

Uusimmat jutut


Jaa |