Autonvaihtoviikot (31.1.2009)

No niin, sitikkamiestä ei minusta tullut, joten katsoin parhaaksi palata kaidalle tielle. Beeäxä on haettu juuri uuteen kotiin ja ysiysin etsintä on käynnissä. Viikko sitten koeajoin yhden myynnissä olevan ysiysin ja muistin samalla, kuinka hyvälle mielelle tuo automalli kuskin saa. On se sen verran persoonallinen peli. Sopivan vanhanaikaisen tuntuinen, mutta kuitenkin täyttää liikkumisen perustarpeen vallan mainiosti.

Eikä siinä vielä kaikki, nyt on tonnarikin myynnissä. Vaimolle ollaan kattomassa tuoreempaa ja pienempää autoa. Tähän tarkoitukseen sopivaa autoa ei tosin haeta ominaisuuksien, vaan mielikuvien perusteella. Vahvoja ehdokkaita ovat Citroen C3 (limevihreänä), mutta kenties myös VW New Beetle tai Mercedes-Benz A-sarjalainen. Toki nämä on vielä astetta arvokkaampia pelejä, mutta pitäähän vaimon saada sen verran hemmottelua puoleensa, että mieluisen auton saa alleen, eikö? Kiltisti se on kyllä jaksanut vuosikausia vanhoilla Saabeilla liikkua, ei siinä mitään. Tosin, todellisuus tuon ysitonnisen jälkeen voi olla karu, vaikka kuinka uuden auton sitten tilalle laittaakin, on tuo kuitenkin sen verran ylellinen peli.

Jos rahaa olis, niin vaimon ehdotus siitä, että pidetään ysitonninen, ostetaan uudempi pikkuauto ja minulle vielä vanha Saabi, voisi ratkaisuna kaikkein järkevin ollakin. Kumpikin saisi mieleisensä auton, eikä silloin tarviis luopua tuosta, jota ikävä tulee ennemmin tai myöhemmin kuitenkin. Mutta katotaan...

Näissä merkeissä palataan varmasti jo muutaman päivän päästä asialle...


 

Uusimmat jutut


Jaa |