Puolitoista metriä pituudesta pois (15.4.2009)

Niin siinä sitten kävi, että tonnari meni kaupaksi hinnalla, joka kelpasi käsirahaksi uuteen Aygoon. Tai no, koeajoautohan se, mutta hyvin neitseellinen kuntonsa puolesta vielä. Lähes puolitoista metriä otettiin siten pituudesta pois ja kulutuksesta vähintään puolet. Laskin tuossa viime vuosien tankkaustietoja ja jopa päälle 4000 euroa ovat olleet meidän vuosittaiset bensakulut. Taskulaskin sinetöi päätöksen sen ohella, että ajomme ovat pääasiassa kaupungissa, johon tonnari ei parhaimmillaan ollut.

Se, mikä tiloissa ja premium-laadussa hävitään, niin se kyllä kustannuksissa ja ajamisen helppoudessa nyt voitetaan. Tai no, voitetaan ja voitetaan, kyllähän uudessa autossa rahoituskuluja on ja arvo putoaa, mutta tuskin tämä kalliimmaksi silti käy. Ja onhan uusi auto aina uusi auto. Vanhoilla ajettiin jo ihan tarpeeksi, tosin jäähän minulle vielä tuo ysiysi, joka kyllä toimii, mutta on elämänsä ehtoopuolella västämättä.

Nyt sitä sitten ollaan jo lähdössä tien päälle, kun ajattelin, ettei se bensakuluiltaan niin kalliiksi tule, jos lähdetäänkin koko perheen voimin kokoustamaan laivalle, jonne alunperin piti vain vaimon mennä (ja ihan muulla kyydillä). Neljä henkeä mahtuu autoon hyvin, mutta mitenkäs on matkatavaroiden laita? Yllätimme itsemmekin, kun huomasimme matkalaukkumme mahtuvan Aygomme konttiin. Nyt sitten vaan kokemaan pikkuauton matkaominaisuudet, mutta tuskin ne mitenkään huonot ovat, vanhoihin Saabeihin tottuneille ;-)

Tässä vielä pari kuvaa tekstin rikastuttamiseksi...






 

Uusimmat jutut


Jaa |