Kakkosauton tarve (7.10.2009)

Tässä on nyt liki kuukauden oltu yhden auton varassa ja nyt kun nuo muut harrastukset alkaa löytää rutiininsa, niin tulee päivittäin vastaan kädenvääntö siitä, kuka vie kenetkin ja kuka pääsee minnekin. Vielä on pärjätty, mutta onko se nyt ihan pakko tehdä näin vaikeeksi tämäkin asia? No, tämä nyt tuli mieleen, kun tekis mieli huomennakin käydä treeneissä, mutta auto on jo varattu naisväen käyttöön ja lienee jo liian kylmä pyöräillä.

Olen tässä kuitenkin jo edennyt harrasteautorintamalla siihen suuntaan, että talven jälkeen pääsen jälleen 70-lukuisen Saabin ohjaksiin. Voihan se toki työtä ottaa, ennen kuin sen tielle saan, mutta pidempiaikaisia sitoumuksia tässä itselleni asetan.

Joten varsinaisesti en etsi itselleni kuin talviautoa hieman reiluksi puoleksi vuodeksi. Nyt on vaan pohdinnassa, että olisiko parempi laittaa satasen tai parin auto, jonka voi vaikka rautakoura noutaa sitten kesällä, vai tekisinkö sijoituksen, jonka uskon saavani kaupaksi, kun sen aika on? Olen toiveissani kallistunut ensimmäisen vaihtoehdon puoleen. Jos vielä saisin samalla osia siihen tulevaan "projektiini". Paljastettakoon nyt, että ysiysistähän se kyse on.

Sitä paitsi Autoni-sivulla on tylsän hiljaista. Siksi kai piti aloittaa tuon Saab-tarinankin kirjoittaminen ;-)


 

Uusimmat jutut


Jaa |