Hiljaista on (3.11.2009)

Hiljaista on autorintamalla. Aygo täyttää tehtävänsä perheen ainoana autona varsin mainiosti eikä oikein jätä tilaa, tai siis tarvetta, kakkosautolle. Siitäkään huolimatta, että tämän saabistin veri kyllä vetää autokaupoille. Eipä sillä, ei ole kyllä tarjontaakaan.

Kajakkikuume on kaikonnut, enkä enää tiedä, kuinka houkuttelevan hintaisena sellaisen pitäisi eteen tulla, että siihen tarttuisin. Sen sijaan Uudenkaupungin tuotannossa kajakin korvannut Horizon kiehtoo. Kajaanissa näyttäisi olevan varsin mainio Solara tarjolla, mutta sille mallille en kuitenkaan lämpene.

Kyllä se vain niin on, että ysiysi sen olla pitäisi. Eilen selasin vanhaa Tekniikan Maailmaa vuodelta 1978 ja siinä oli mallivuoden 1979 koko aukeaman mainos ja kylläpä valkoinenkin ysiysi siinä näytti hyvältä. Tuon vuoden erikoisuushan oli, että GL Super -malleista löytyi etuspoileri vakiona, tosin ilmeisesti vain siihen saakka, kunnes tuplaraitapuskurit korvattiin muhkeammilla. Enpä jaksanut vielä skannata mainosta, sorry ;-)

Varsin houkutteleva kyllä olisi tuollainen GL Super Automatic, vuodelta 1979, tuplaraitapuskurein ja siten myös etuspoilerilla. Varsin harvinainen näky näinä päivinä. Sellaista olin ostattelemassa joskus taanoisina vuosina, mutta kun auto oli pääkaupunkiseudulla, niin jäi sitten haaveeksi.

Etäisyydet muutoinkin nousevat usein kajaanilaisen autonostajan esteeksi. Ei vain jaksa lähteä monen sadan kilometrin päähän toteamaan, että ei tämän nyt ihan niin hyvä ollut, kuin kuvien perusteella ois voinut päätellä. Ja niinhän siinä usein käy, että kuitenkin tuollainen 70-80 -luvun Saab on aika karu ilmestys ja ensireaktio on yleensä pienoinen pettymys. Mutta kun paluukyytiä ei ole, niin ostettava se on. Kyllä se aina parin päivän pörrämisen jälkeen alkaa jo siedettävältä tuntua :-)


 

Uusimmat jutut


Jaa |